Onko kauneus katsojan silmissä?

Eilen oli lähemmäs 30 astetta lämmintä, ku lähettiin tytön kansa kauppaan. Pukeuduin niinku aina: farkut, toppi ja neuletakki.
Autossa neiti sitten tokas: -Äiti, miks sie peität tuon hienon Addun paidan tuolla neuletakilla?
Hetkeäkään epäröimättä, hiki selkää valuen vastasin: - En peitä hienoa paitaa, vaan mahani.

Niin.
Mitäs sitten kun ihminen ei viihdy omassa kehossaan? Jos peiliin ei enää edes pysty katsomaan, koska sieltä näkyy ylipainonen vastenmielinen ihmisen irvikuva? Jos koskaan ei ole tuntenut itseään kauniiksi?

Mie oon ollu viimeks tyytyväinen omaan kroppaani joskus yläasteella. Tosin kyllähän sillonki löyty kritisoitavaa. Ainaki muitten mielestä. Olin tuohon aikaan normaalipainonen, jopa hoikahko ja ylimäärästä ei löytyny mistään kohin vartaloa. Mutta ei sitten kyllä ollu esim. tissejäkään ja sekös oli muiden mielestä varsin naurettava homma.

Nyt tänään 18 vuotta, 2 avioliittoa, 4 lasta ja helvetin paljon elettyä elämää myöhemmin, sitä ylimäärästä on joka kohassa. Tisseistä ei oo pulaa ollu sen jälkeen ku aikoinaan esikoista aloin oottaa. Nyt olis vaikka muille jakaa, lahjottaa vaikka vähän roikkuvaa hyväntekeväisyyteen kahisevan sijaan. No eipähän ainaka kukaan enää naureskele "paikoille, joissa pitäis olla rinnat".
Kun pituutta on se huimat metri ja pipo villasukat jalassa, niin ei se paljon mieltä lämmitä kun vaaka alkaa huidella lähempänä sataa ku viittäkymmentä. Se masentaa mielen, romuttaa viimesenki itsetunnon rippeen ja saa turhautumaan kaikkeen. Itseen ennen kaikkea.
Miks pitää olla niin helvetin saamaton, ettei yhtä 20 kiloa saa laihdutettua? Miksei saa ihteään sen vertaa niskasta kiinni että lähtis lenkille joka ilta?
Voisko tästä kaikesta syyttää jotakin/jotakuta muuta? Vaikka kiirettä, stressiä, vauvaa, väsymystä? Tai vaikka maailman hiilidioksidipäästöjä?
Ei voi. Syy on tässä 84 kilossa suomalaista naista, joka ei vaan saa tehtyä asialle mitään.

Oon mie yrittäny laihduttaakin. Ei oo siitä kiinni. 2 vuotta sitten häiden edellä sain pudotettuakin melki 10kg erään firman dieettiohjelmalla. Se suju vaan jotenki luontevasti sillon. Olin 3-vuorotyössä tehtaalla, oli tarkat ruoka-/kahvitunnit. Syömisen rytmittämisessä ei ollu mitään ongelmaa, päinvastoin. Ja tuli tietty liikuttua automaattisesti työvuoron aikana. Toisin ku nyt...

Suurimpana ongelmana oon yleensä näissä dieettikokeiluissa kuitenki törmänny rahapolitiikkaan. Aina hehkutetaan, että terveellisesti syöminen ei tule kalliiks... HAH. PASKAPUHETTA.
(Tässä kohtaa varmaan moni miettii, että tuo ei vaan osaa käyttää rahaa... En osaakaan, mutta se on asia erikseen) Nyt tullaan siihen tilanteeseen, että kotona on muita syöjiä 4 ihtes lisäks. Yksi niistä raavas suomalainen ruumiillista työtä tekevä mies, 2 teini-ikästä poikaa + nuoremmat siihen päälle. Ei edes voi kuvitella, että esim perheen miehet pärjäis salaateilla, rahkalla ja marjoilla kovin pitkälle. Ei sitä vaan voi vaatia oman laihdutuksen takia muita tyytymään samoihin eväisiin. Sitten ku "normaali" ruokatarpeiden lisäks ostat itelles kaiken dieetin mukaisen äpöstyksen, niin kyllä se vaan ihmeesti rahavaroissa tuntuu. Niinpä harmittavan usein ne dieettivaihtoehdot tuppaa ennen pitkää jäämään sinne kauppaan. Ens kerralla sitten taas uus yritys.
Eikä nykysin tuo elämän rytmittäminenkään tietysti ihan niin yksoikoista oo, ku on tuo meijän Friidu. Se on ihmettä lähentelevä asia, jos saan päivän aikana leipäpalasen kokonaan syötyä yhteen menoon. Kahvi on se miun pääasiallinen ravinto. Harmi ku sillä ei laihdu.

Fridan syntymästä on nyt tosiaan kohta se 8 kuukautta. Vieläki näyttää välillä huonoina päivinä siltä että tiineys ois kuitenki kestoluokkaista. Ihmiset kaupassa varmaan päivittelee että on siinä oltu nopeita ku vauva on rattaissa ja taas on akka maha pystyssä! En tiiä onko ne katseet enempi huvittuneita vai sääliviä... Vaiko halveksivia. Vaikka miten puhutaan että jokainen kantaa ite omat läskinsä, niin ihmeen paljon miun vararenkaat tuntuu joitakin vaivaavan.
Vai vaivaako sittenkään? Kumpuaako kaikki tää epäluulo ja ahdistuneisuus omasta sisimmästä? Siitä, ku ite tunnet olevas sellainen, kuin kuvittelet muitten mielestä olevas?

Kauneus on katsojan silmissä, sanotaan. Mie totisesti toivon, että tää pitäs paikkansa tässä laihuutta ja tiettyjä kauneusihanteita tyrkyttävässä maailmassa. Sillon miulaki olis mahollisuus olla kaunis.

Edes jonkun silmissä.