Ei koiraa hampaisiin katsominen, tai teiniä jalkaan.

Aurinko karkoittaa lääkärit. Tai sitten ei. 

Pari päivää aiemmin FB muistutti, että 3 vuotta sitten toisella pojalla oli käsi kipsissä. Muistelin sitä tuskaa, kun Jätkä ei päässyt uimaan laisinkaan ekan lomakuukauden aikana. Ja kyllähän se paketti muitakin aktiviteetteja haittasi. Mietin että onneksi tänä vuonna on toisin, reilu viikko koulua jäljellä. Kaikki lapset ehjinä kesälaitumille.

JA PASKAT.

Eilen esikoinen kotiutui kaverin luota illalla reikä jalassa. Oli ruosteinen naula osunut kuninkaalliselle kulkureitille. Mikä naula, ei niin minkäänlaista kunnianosoitusta arvon esiteiniä kohtaan! No pikaisten laskutoimitusten jälkeen todettiin että tetanus ei välttämättä ole enää voimassa. Siinä vaiheessa naulahyökkäyksen kohteeksi joutunut nuori oli jo täysin varma kauheasta jäykistymiskuolemasta kaikkine muine oireineen. Tunnollinen äiti soittaa samoin tein päivystykseen, ja saa ohjeeksi passittaa nuoren heti aamusta kouluterkkarille ottamaan vahvisterokotteen. Huh, sentään säästyttiin yheltä sairaalareissulta.

Niitä muuten on riittänyt tämänkin lukuvuoden aikana. Perheessä jossa on 2 aikuista, 2 koiraa ja 4 lasta (ikähaarukalla 0-14) sekä jo yksi omilleen muuttanut 19-vuotias, ei vaan näköjään voi olla viikkoakaan jolloin kaikki olis terveinä eikä kellään olis mitään vaivoja. 

On ollu mahatautia, flunssaa, norovirusta, venähtäneitä raajoja, pudonneita päitä, korvatulehusta, märkärupea (ja tämä vielä tällä samaisella esiteinillä, siinähän meni elämä perseelleen kertarysäyksellä kun rupi tuli naamaan), kuumetta, hammasoperaatioita (näistä muuten viimeisin koiralla, mutta siitä lisää tuonnempana), ripulia... Kas kun ei mustaa ruttoakin. Kun näihin lisätään perheen tuoreimman tapauksen refluksi ja huonosti nukutut yöt niin ai että, elämä rulettaa.

Tuntuu että on vuosia, jolloin joka ainut tauti mitä on liikenteessä, löytää tiensä aina suoraan meille. Mutta kai se on normaalia lapsiperheessä, luulisin. Vois vaan välillä muutkin sairastaa. Meidän lääkemenoilla vois varmaan jo tehä koko perheen reissun kaukomaille. Paitsi etten kyllä lähtis koko perheen kanssa kaukomaille.

Niin se koira. Onhan blogin nimikin kuitenkin kyseisiin tovereihin viittaava.
Eilen meijän koiravanhus meni "rutiinitarkastukseen" eläinlääkärille. Lopputuloksena oli tokkurainen karvapallo, jolta puuttuu puolet hampaista. Herra sai pehmeen leivän kortin. Ilta sitten hoideltiin legovaivasta koiraa ja reikäjalkaista teiniä. Lääkinnät ei oo kummankaan kohdalla se helpoin homma. Teini vetäis nappulaa naamaan jatkuvasti, wat evöö...  Koira taas ei suostu syömään lääkkeitään vaikka miten ovelasti ne olevinaan jauhat ja piilotat maksamakkaraan. Eikö näille kummallekin löytyis joku välimuoto tähän hommaan? Toivotonta...

No, eipähän käy elämä tylsäks tänäänkään. Varmaan vielä miun tuurilla joku kotiutuu vähintään pää kainalossa iltapäivällä.

Luontoa ja maailmankaikkeutta uhmaten keitin aamukahvit, ja aion omistaa hetken ihan vaan itelleni tässä reikäisessä, hampaattomassa hektisessä elämässä.